sunnuntai 28. elokuuta 2016

Nurmilintu ♥ fasaani







Heinäkuussa Jyväskylän neulefestareilta tarttui mukaan Hedgehog Fibresin sukkalanka sävyssä Pheasant. Sujautin sen samantien puikoille tavoitteena neuloa Heidi Alanderin suunnittelema Nurmilintu-huivi. Tuossa männäviikolla huivi lopulta valmistui ja voi että, se on ihana!

Ohjeesta poiketen jatkoin huivia viimeisen pitsikerroksen jälkeen vielä ainaoikealla, sillä ei minulla ollut syytä jättää pientä lankanöttöstä varastoon. Päättelykerros menikin sitten vähän jännäksi ja noita reunanykeröitä piti vähän venkslailla, mutta lanka riitti kuin riittikin. Korkeintaan kymmenen sentin pätkä sitä jäi jäljelle, mutta sehän riitti ja sain täyden vyyhdin kulumaan.

Pingottaminen oli myös jännittävää, sillä huivi on sen verran pitkä ja muodoltaan kaareva, että ei se yhdelle patjalle mahtunut. Olohuoneemme olikin vuorokauden verran käyttökiellossa taaperolle, kun koko lattiapinta on täynnä patjaa ja huivia ja nuppineulaa. Näistä pienistä koettelemuksista on nyt kuitenkin selvitty ja pääsen vihdoinkin käyttämään ihanaa, ihanaa Nurmilintuani! Jota muuten oli aika ihana neuloa tuosta ihanasta langasta.

Ihanaa!

2 kommenttia:

Kiitos kommentistasi!